Materiaali saatavilla vain vapaakappaletyöasemilla
Rinteen hallitus kaatui - Postiskandaalin syyt ja seuraukset
― Tere Sammallahti
Ja näin, Rinteen hallitus kippasi luottamuspulaan kuudessa kuukaudessa. Käyn videolla läpi kolme tärkeintä syytä, miten tähän katastrofiin päädyttiin. Yksi mediassa vähemmälle pohdinnalle jäänyt yksityiskohta on se, että Postin liikkeenluovutus ja TES:n heikentyminen oli hallituksella tiedossa, mutta asiasta tuli jostain syystä tärkeä vasta marraskuussa. Veikkaan, että SDP:n ja Vasemmistoliiton vaalirahoittajat ammattiliitoista ovat muistuttaneet Rinnettä, että eihän me näin näitä hommia sovittu. Sitten tuli paniikki ja alkoi kasvojen peseminen AY-liikkeen suuntaan. Ja sitten koko pakka levisi käsiin. On syytä huomioida, että tämä sirkusesitys on todennäköisesti vasta aivan alussa. Nyt SDP:ssä keksittiin, että juuri epäluottamuksen takia eroamaan joutunut entinen pääministeri Antti Rinne kuitenkin kokoaa uuden hallituksen SDP:n puheenjohtajan roolissa. Tässä jää Kauniit ja Rohkeat sekä Dallasit kakkoseksi, kun Rinteen ensimmäisen hallituksen raunioille nousee Rinteen toinen hallitus. Toisaalta kai pitäisi olla tyytyväinen. Niille miljardien eurojen menonlisäyksille saadaan nyt vastinetta koko rahan edestä. #terestroikaMuista tsekata mun muut somet ja hyppää mukaan keskusteluun! 🦁 FACEBOOK: https://www.facebook.com/SammallahtiTere/ (politiikka) 🦁 TWITTER: https://twitter.com/TereSammallahti 🦁 BLOGI: http://teresammallahti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/ 🦁 INSTA (politiikka): https://www.instagram.com/terestroika/ 🦁 INSTA (vapaa-aika): https://www.instagram.com/teresammallahti/
#politiikka #yhteiskunta #Tere #Sammallahti #Kokoomus #perussuomalaiset #keskusta #RKP #SDP #demarit #sosialidemokraatit #vihreät #vasemmistoliitto #liberalismi #vapausaate #vapaus #ruotsalainen #kansanpuolue #kristillisdemokraatit #markkinatalous #kapitalismi
Keräyksessä Postilakko ja Antti Rinteen hallituksen ero 2019
Alkuperäislähde: https://www.youtube.com/watch?v=xireeJDAbnY
Sivun kuvailutiedot ovat peräisin alkuperäislähteestä (YouTube).