The archived web material is available for use only in legal deposit terminals within legal deposit libraries. Check info for more information.

SuomeksiPå svenskaIn English

The material is only available when using a legal deposit terminal.

MUN ITSETUHOISUUS- JA SYÖMISHÄIRIÖTARINA

Sita Salminen

Tämän videon julkaiseminen tuntuu sekä todella pelottavalta, että helpottavalta. Toivon, että samojen ongelmien parissa kamppailevat ihmiset saavat tästä jonkinlaista vertaistukea, kannustusta avun hakemiseen, lohtua - edes hetkeksi sen tunteen, ettei oo yksin ongelmansa kanssa. Lisäksi haluaisin muistuttaa kaikkia, että kohdellaan ihmisiä hyvin ja huolehditaan toisista; kysytään mitä kuuluu ja onko kaikki hyvin. Pelataan mieluummin varman päälle kuin jätetään joku vahingossa yksin. Haluaisin myös näin jälkikäteen selventää tuota kohtaa, jossa puhuin ylipainosta; en tarkoittanut, että olisi jotenkin itseisarvo, että ylipainoisten pitää pudottaa painoa - ei todellakaan. Ihmisen terveys ja hyvinvointi ei riipu painosta. Tarkoitin kommentilla sellaisia ihmisiä, jotka esimerkiksi terveydellisistä syistä haluaisivat laihduttaa, mutta kokevat ahdistusta ja sanovat, etteivät vain pysty muuttamaan ruokailuaan - tuolloin joskus oma suhteeni syömiseen oli ehkä hiukan samankaltainen, ja yritin kommentillani kuvailla sitä. Muista, että itsetuhoisuus ei ole ikinä ratkaisu ongelmiin. Sie oot arvokas ja tärkeä, sekä sisältä että ulkoa. Syömishäiriössä parantuminen saattaa tuntua pelottavalta asialta ja jonkinlaiselta luovuttamiselta. Hoitoon hakeutuminen on silti suurin voitto, jonka voit saavuttaa. Älä vähättele ahdistuneisuutta tai masennusta, vaikka omaa oloa olisi vaikeaa selittää. Sun ei tarvitse selitellä tai järkeillä, tai tuntea huonoa omaatuntoa siitä, ettet voi hyvin. Sulla on oikeus olla surullinen, ahdistunut, masentunut - tärkeintä on, että haet apua, sillä sulla on vielä paljon mahtavia ja ihania asioita koettavana. Voimia ja rakkautta ❤ http://www.mielenterveysseura.fi/fi/tukea-ja-apua http://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/05/05/mita-tapahtuu-kun-lopetat-laihdutuksen https://sekasin247.fi/ http://www.syomishairioliitto.fi/syomishairiot/mista-apua.html http://mtkl.fi/tietoa-mielenterveydesta/mista-apua/ SEURAA SOMESSA @SITASALMINEN ◆ Instagram: http://bit.ly/2jFWCIm ◆ Twitter: http://bit.ly/2kYOJyN ◆ Snapchat: http://bit.ly/2kYYGfH ◆ Facebook: http://bit.ly/2kUmzsT ◆ Blogi: http://bit.ly/2kUlb9B ◆ Youtube: http://bit.ly/2jLpza0 Oot ihana.

#SITA #SALMINEN #SITA_SALMINEN #SITASALMINEN #OULU #SITAN #SALMISEN #OULULAINEN #SYÖMISHÄIRIÖ #STORY_TIME #ANOREKSIA #BULIMIA #VIILTELY #ITSETUHOISUUS #MASENNUS #AHDISTUS #AHDISTUNEISUUS


Original source: https://www.youtube.com/watch?v=VMf56WYsGXs


The metadata on this page is from the original source (YouTube).