Materiaali saatavilla vain vapaakappaletyöasemilla
Tapsa ja Repe - 2013
― Teatteri Eurooppa 4
Tapsa ja Repe - Ohjelmalliset Iltamat Ensi-ilta tammikuussa 2013 Tapio Rautavaara ja Reino Helismaa olivat kaksi suurta suomalaista kansantaiteilijaa, ja tämä lausahdus on tosi. Teatteri Eurooppa Neljä kunnioittaa kahta suurta mestaria herättämällä henkiin vanhan kunnon iltama perinteen. Tapsa ja Repe, ei ole dokumentaarinen kuvaus heidän vaihderikkaasta elämästä, vaan ohjelmalliset iltamat, juuri sellainen keikka joita herrat itse tekivät satoja, viihdyttäen kansaa ympäri suomenniemen. Nyt tämän jylhän ja kauniin maan on mahdollista nähdä aivan uusi Rautavaara ja Helismaa iloittelu, mestareita suuresti kunnioittaen. Iltamissa kuullaan lukuisia Helismaan hervottomia kupletteja, unohtamatta suomalaisten syviä tunteita jo vuosikymmeniä koskettaneita balladeja. Ja tottahan toki välissä väännetään naamaa, heitetään keihästä ja kerrotaan kaskuja, niin kuin hyvissä iltamissa kuuluu tehdä. Iltamissa nähdään mm. miten sujui Tapsalta Omituiset Olympialaiset. Entäpä kumpaa herraa korttipeli suosii kun Metro-tyttöjä saapuukin paikalle vain kaksi, ja keikka pitäisi hoitaa. Vai onko kuitenkin niin, ettei elämässä ole järkeä jos soitetaan Kärkeä. Ohjelmallisen osuuden jälkeen levitetään perunajauhot lattialle ja tanssitaan upean orkesterin ja solistien säestämänä. Käsikirjoitus ja ohjaus: Paavo Honkimäki + työryhmä Rooleissa: Jari Silventoinen, Tarja Matilainen, Paavo Honkimäki ja Tiina Iisala Orkesteri: Toni Lepistö, Antti Parviainen, Ari Laaksonen ja Jiri Halttunen Tekniikka: Ville-Matti Laine Kuvaus ja editointi: Jiri Halttunen
#Teatteri #Eurooppa #Neljä #Tapsa #Repe #Ohjelmalliset_Iltamat #Traileri
Keräyksessä Kesäteatterit 2023
Alkuperäislähde: https://www.youtube.com/watch?v=6ipNxffoWS0
Sivun kuvailutiedot ovat peräisin alkuperäislähteestä (YouTube).