Arkiverat nätmaterial tillgänglig på dataterminaler för friexemplar på friexemplarsbibliotekens lokaler. Mer info på info sidan.

SuomeksiPå svenskaIn English

Materialet tillgänglig endast på friexemplarsstationer

Pikkuvuohet talutettiin kesäksi Vuohipihaan

Korkeasaari Zoo

Korkeasaaren Vuohipiha on saanut taas määkivät kesäasukkaansa! Kylmänarat pikkuvuohet ovat viettäneet talvensa lämpimissä tiloissa karhujen talvipesien naapurissa, eivätkä ole olleet eläintarhan kävijöiden tavattavissa. Nyt kun säät ovat jälleen suosiolliset, vuohet ovat muuttaneet Vuohipihaan ja näitä kesyjä vuohia pääsee jälleen katsomaan läheltä ja rapsuttelemaan 2.6. alkaen päivittäin koko kesän ajan. Seitsemän kesyn mutta omapäisen vuohen siirtäminen eläintarhassa paikasta A paikkaan B ei ole niin yksinkertaista, kuin voisi äkkiseltään kuvitella. Vaikka menetelmä - talutushihnassa kuljettaminen - kuulostaa suorastaan lastenleikiltä. Pienimmälle, tammikuun lopussa syntyneelle valkoiselle Kuurankukka-vuohelle ei ensin meinattu löytää edes riittävän pikkuruista kaulapantaa. Kun koko joukko ympäriinsä sinkoilevia määkijöitä oli saatu pannoitettua herkkupalojen avulla, sekalainen vuohientalutusseurue lähti etenemään talvitilasta kohti kesäpihaa Ismo-pukki etummaisena. Pieni Kuurankukka tuli viimeisenä määkien vimmatusti pienellä äänellään omituista tilannetta. Talutushihnat olivat solmussa kerran jos toisenkin. Katso videolta, miten vuohien siirto sujui ja tule moikkaamaan vuohia kesällä! Tuotanto: Mari Lehmonen/Korkeasaaren eläintarha (2018) http://www.korkeasaari.fi

#animals #djurgård #Högholmen #vuohipiha #Högholmens_djurgård #eläintarha #Korkeasaari_Zoo #goat_yard #korkeasaarizoo #Helsingissä #korkeasaaren_eläintarha #Korkeasaari #zoo #Korkeasaaressa #högholmen #Suomi #högholmens_djurgård #Suomessa #pikkuvuohi #Helsinki #zoo_animals #Helsinki_Zoo #korkeasaari #Finland #helsinki_zoo

Ursprungskälla: https://www.youtube.com/watch?v=mB4X-ewElMk


Sidans beskrivning är från den ursprungliga källan (YouTube).