The archived web material is available for use only in legal deposit terminals within legal deposit libraries. Check info for more information.

SuomeksiPå svenskaIn English

The material is only available when using a legal deposit terminal.

Paviaanien matka Hollantiin alkoi

Korkeasaari Zoo

Keskiviikkona 13.2.2013 Korkeasaaren vaippapaviaanit matkustivat Hollantiin AAP-säätiön tiloihin. Paviaanien aamu alkoi banaaniherkuilla, joihin oli piilotettu rauhoittavaa lääkettä. Eläinlääkäri nukutti paviaanit, teki vaaditut vientitutkimukset ja otti verinäytteet, jonka jälkeen eläimet siirrettiin kuljetuslaatikoihin ennen niiden herättämistä matkaa varten. Evääksi mukaan laitettiin päärynöitä, banaaneja ja kurkkua. Herkästi stressaantuvien paviaanien siirto tehtiin niin rauhallisissa oloissa kuin mahdollista. Vaippapaviaanit eivät ole kesyjä eläimiä, joten hereillä olevien paviaanien kanssa ei mennä samaan tilaan. Ne olivat saaneet tutustua kuljetuslaatikoihinsa muutaman viikon etukäteen. Tämän vuoksi apinalinnan yleisötila oli suljettuna. Matka jatkui Korkeasaaresta autolla Helsinki-Vantaan lentokentälle, jossa kuljetuslaatikot siirrettiin lentokoneen rahtiruumaan. Hollannin päässä paviaaneilla oli enää alle tunnin automatka uuteen väliaikaiskotiinsa. Paviaanit saapuivat illalla hyvässä kunnossa karanteeniimme. Pienen epäröinnin jälkeen ne ovat alkaneet varovaisesti tutkia ympäristöään ja tarjolla olevia hedelmiä ja vihanneksia. , varmistettiin kädellisten hoitoon erikoistuneesta AAP-säätiöstä. Katso nyt HD-laadulla! Kuvaus: Henrik Sundén Korkeasaaren arkisto (2013)

#Papio_hamadryas #helsinki_zoo #Korkeasaari_Zoo #Helsinki_Zoo #Korkeasaari #paviaani #Helsingissä #Högholmen #korkeasaaren_eläintarha #djurgård #högholmens_djurgård #animals #zoo #Suomi #zoo_animals #Helsinki #korkeasaarizoo #Korkeasaaressa #vaippapaviaani #korkeasaari #högholmen #Finland #Suomessa #paviaanit #Högholmens_djurgård #eläintarha

Original source: https://www.youtube.com/watch?v=KJA4VoEo2wo


The metadata on this page is from the original source (YouTube).