The archived web material is available for use only in legal deposit terminals within legal deposit libraries. Check info for more information.

SuomeksiPå svenskaIn English

The material is only available when using a legal deposit terminal.

Janika Takatalo mepiksi: Seuraavan sukupolven Eurooppa

Janika Takatalo

Olen 26-vuotias tohtoriopintoja aloitteleva valtiotieteiden maisteri ja sinivihreä koulutusosaaja. Toimin parhaillaan kokoomusopiskelijoiden puheenjohtajana, Turun kaupunginvaltuutettuna ja sivutoimisena yrittäjänä. Lähdin ehdolle eurovaaleihin, koska Euroopan unioni on monelle nuorelle tärkeä, mutta nuorten ja tulevaisuuden ääni kuuluu päätöksenteossa liian heikkona. Näissä vaaleissa on myös kyse siitä, meneekö Eurooppa taantumuksen vai edistyksen suuntaan. Mielestäni EU ei tarvitse yhtään enempää jäähdytteleviä kansanedustajia, EU-lobbareita tai Brysselin kuplassa vuosia eläneitä. Heilläkin on paikkansa, mutta nyt tarvitaan seuraavan sukupolven Eurooppaa, meidän ihan tavallisten ihmisten EU:ta. Minulle tärkein yksittäinen teema on ilmastonmuutoksen ratkaiseminen. Muita tärkeitä teemojani ovat korkea osaaminen, mielenterveys, syrjäytymisen ehkäiseminen, talous ja turvallisuus, eläinten hyvinvointi sekä tasa-arvo ja yhdenvertaisuus. Haluan olla vaihtoehto kaikenlaiselle taantumukselle ja trumpismille. Seuraavan sukupolven Euroopan, #meidänEU:n, tulee olla sinivihreä, edistyksellinen ja liberaali. Äänestä eurovaaleissa 15.-21.5. tai 26.5.2019. Vaalinumeroni on 57.

#eurovaalit #vaalit #vaalivideo #europeanelections #euelections


In harvest Suomen europarlamenttivaalit 2019

Original source: https://www.youtube.com/watch?v=y4CXcfuBato


The metadata on this page is from the original source (YouTube).