Materiaali saatavilla vain vapaakappaletyöasemilla
Haavisto vai Stubb? Näiden perusteiden takia Alexander Stubb saa ääneni.
― Sebastian Tynkkynen
Lupasin kertoa, jos toinen ehdokkaista pystyy vakuuttamaan, että olisi parempi valinta Suomelle presidentiksi. Rehellisesti sanottuna en aluksi uskonut, että kumpikaan ehdokkaista olisi valmis menemään niin pitkälle, että toisen puolueen edustajana uskaltaisin laittaa itseni siinä määrin likoon toisen puolueen edustajan eteen, että ottaisin vastuun kantani kertomisesta 400 000 someseuraajani edessä. Sehän on samalla teknisesti suositus heille kilpailevan puolueen kandidaatista. Mutta pidän lupaukseni. Viimeisen Ylen 8.2. presidenttitentin jälkeen päätös oli valmis ja toinen veti pidemmän korren. Video julkaistaan ensin Tubessa ja sen jälkeen tieto lähtee julkaisuun kaikkiin muihin somekanaviini. Pahoittelut kuvan- ja äänenlaadusta. Tämä piti purkittaa nopeasti ennen nukkumaan menoa hotellihuoneessa huonossa valaistuksessa, koska aamulla ei kokousten lähdettyä käyntiin kerkeä hoitaa hommaa ja videon latautumista alta pois. Olen siis työmatkalla New Yorkissa ja täällä aikaero Suomeen on 7 tuntia. Kun herään aamulla seitsemältä (Suomen aikaa kahdelta päivällä), niin pistetään video pyörimään.
Keräyksessä Presidentinvaalit Suomessa 2024
Alkuperäislähde: https://www.youtube.com/watch?v=2Cd2CM4o8ek
Sivun kuvailutiedot ovat peräisin alkuperäislähteestä (YouTube).