Verkkoarkiston aineisto on saatavilla vain vapaakappaletyöasemilla. Katso infosta lisää tietoa verkkoarkiston käytöstä.

SuomeksiPå svenskaIn English

Materiaali saatavilla vain vapaakappaletyöasemilla

Vantaan kaupunginjohtaja: Estämme koronan leviämistä kaikin keinoin / Vantaa-kanava

Vantaa-kanava - tarinoita Vantaalta

Koronan eteneminen on Suomessa nopeaa, ja se ulottaa vaikutuksensa myös Vantaalle. Vantaan kaupunki pyrkii kaikin voimin hidastamaan viruksen leviämistä, muun muassa sulkemalla palveluita. – Olemme varautuneet koronan leviämiseen ja poikkeustilan vaatimiin toimiin, kaupunginjohtaja Ritva Viljanen sanoo. Maan hallitus on päättänyt sulkea koulut, mutta pitää päiväkodit ja esiopetuksen toiminnassa. Vantaalla tämä tarkoittaa, että peruskoulut, oppilaitokset ja toisen asteen ammatillinen koulutus sulkee ovensa ja siirtyy vaihtoehtoisiin tapoihin järjestää opetusta. - Vantaan lukioissa on jo siirrytty etäopetukseen, ja se jatkuu. Yhteiskunnan kriittisissä tehtävissä toimivien vanhempien lapsille kuitenkin järjestetään esiopetus ja perusopetuksen 1-3 luokille lähiopetus, Viljanen kertoo. Vapaa-ajan palvelut ja -tilat suljetaan linjauksen mukaisesti lähes kokonaan. Koska muun muassa nuorisotilat täytyy sulkea, Vantaa järjestää enemmän jalkautuvaa nuorisotyötä tukemaan nuoria. Aikuisopiston, kuvataidekoulun ja musiikkiopiston kurssit sekä erilaiset harrastusryhmät menevät tauolle. Uima- ja liikuntahallit pidetään kiinni kuten myös kirjastot, museot ja nuorisotilatkin. -Vantaainfot pidämme kuitenkin auki, jotta voimme tarjota vantaalaisille paikan, josta saa neuvoja ja opastusta useimpiin kysymyksiin. Kaupunki on tehostanut siivousta ja hygieniaohjeistusta avoinna olevissa tiloissaan. Tapahtumat on laajasti joko peruttu tai siirretty. Terveyskeskukset toimivat normaalisti. Martinlaakson terveysasema on suljettu, ja se muutetaan koronapotilaiden vastaanottopisteeksi, joka avautuu 18. maaliskuuta. Hoitoon hakeudutaan ensi sijaisesti puhelimitse. Neuvontapuhelin palvelee asukkaita koronakysymyksissä: 09 8395 0070 - arkisin klo 8-16 116 117 - klo 16 jälkeen ja viikonloppuisin korona@vantaa.fi - jos soittaminen ei onnistu Kaupungin työntekijät saavat tietoa työterveyshuollosta ja esimiehiltä. Kaupungin henkilöstön työkyvystä huolehditaan suojaamalla tartunnalta. Palveluja, työn ja päätösten tekemistä siirretään digitaalisiin kanaviin. -Nyt tarvitaan meidän kaikkien sitoutumista ja huolellisuutta viruksen leviämisen torjunnassa. Toimitaan ohjeiden mukaan. Meidän tulee välttää tapaamisia, jotka eivät ole välttämättömiä. Mutta ei vältetä toisista välittämistä. Jos teillä on voimia auttaa muita, se tuo merkityksellisyyttä ja uskoa huomiseen, Viljanen sanoo. Keskeistä on, että vanhusten luona ei nyt vierailla, mutta että yhteyksiä heihin pidetään muilla tavoin. Myös omasta jaksamisesta on syytä pitää huolta esimerkiksi karanteenitilanteessa. Katso Vantaan kaupungin päivittyvä tiedote koronasta https://www.vantaa.fi/uutisia/kaikki_uutiset/101/0/149891 vantaa.fi/korona Vantaa on asenne ja yhä useamman kotikaupunki. Tutustu kaupungin tapahtumiin, ihmisiin ja uusimpiin käänteisiin tilaamalla Vantaan Youtube-kanava. 🔔 ▶️Vantaan kaupunki Facebookissa: https://www.facebook.com/vantaankaupunki/ ▶️Vantaan kaupunki Instagramissa: https://www.instagram.com/vantaankaupunki/ ▶️Vantaan kaupunki Twitterissä: https://twitter.com/VantaanKaupunki ▶️Vantaan kaupunki LinkedInissä: https://www.linkedin.com/company/city-of-vantaa ▶️Vantaa-kanava: https://vantaakanava.fi/ ▶️Vantaan kaupunki: https://www.vantaa.fi/

#Vantaa-kanava #Vantaan_kaupunki #Vantaa

Keräyksessä Koronaviruspandemia 2020-2022

Alkuperäislähde: https://www.youtube.com/watch?v=yqFZSY0IVT8


Sivun kuvailutiedot ovat peräisin alkuperäislähteestä (YouTube).