Verkkoarkiston aineisto on saatavilla vain vapaakappaletyöasemilla. Katso infosta lisää tietoa verkkoarkiston käytöstä.

SuomeksiPå svenskaIn English

Materiaali saatavilla vain vapaakappaletyöasemilla

Korkeasaaren amurinleopardinpentu kiipeilee jo puussa

Korkeasaari Zoo

Korkeasaaren nelikuinen amurinleopardinpentu on uskaltautunut yleisön nähtäville. Viime viikkoina pennusta on tehty enenevässä määrin onnekkaita havaintoja aamuisin ja iltaisin emonsa seurassa. Nyt emo laskee pienen täpläturkin jo itsenäisille tutkimusretkille, kuten kiipeilemään puuhun tarhan korkeimmalle makuutasanteelle. Pentu on vasta kookkaan kotikissan kokoinen, mutta reippaan luonteikas, sillä sen on nähty esittelevän hampaitaan ihmisille sähisten. Suosikkileikki on emon hännän jahtaaminen. Amurinleopardi on maailman harvinaisin kissapeto, joita elää Venäjän Kaukoidässä noin 60 yksilöä. Tarhakantaan kohdistuu nyt erityisen suuria odotuksia, sillä amurinleopardien luontoonpalautusprojekti alkaa kahden vuoden sisällä ja panoksena on lajin pelastuminen sukupuutolta. Eläintarhoissa on tällä hetkellä noin 180 amurinleopardia. Korkeasaari on osallistunut jo 17 vuoden ajan amurinleopardien ja amurintiikerien tulevaisuuden turvaamiseen keräämällä varoja lajien kotiseudulla tehtäviin suojeluprojekteihin. Vuoden suurin suojelutempaus Kissojen Yö järjestetään perjantai-iltoina 4.9. ja 11.9. Tänä vuonna kerätyt varat ohjataan salametsästyksen vähentämiseen suojelualueella. Kissojen Yössä Amurin kissapetoja voi auttaa tekstari- ja lipaslahjoituksin sekä ostamalla AMUR-tuotteita. Korkeasaaren verkkokaupassa myytävät pääsyliput tukevat eurolla kissapetojen suojelua. Tapahtumaa järjestämässä ja omalla työllään suojelua tukemassa on tänä vuonna noin 70 vapaaehtoista ja 80 esiintyjää – muusikoita, näyttelijöitä, tanssijoita, sirkustaiteilijoita ja runoilijoita. Katso nyt HD-laadulla! Tuotanto: Henrik Sundén/Korkeasaaren eläintarha Korkeasaaren arkisto (2015)

#Suomessa #Helsinki #Panthera_pardus_orientalis #korkeasaaren_eläintarha #högholmen #Korkeasaaressa #Korkeasaari #Högholmens_djurgård #zoo_animals #djurgård #Finland #Suomi #amurinleopardi #korkeasaari #helsinki_zoo #Högholmen #Helsingissä #Korkeasaari_Zoo #högholmens_djurgård #amurleopard #animals #eläintarha #zoo #Helsinki_Zoo #korkeasaarizoo #Amur_leopard

Alkuperäislähde: https://www.youtube.com/watch?v=y7dmO_0v30U


Sivun kuvailutiedot ovat peräisin alkuperäislähteestä (YouTube).