Verkkoarkiston aineisto on saatavilla vain vapaakappaletyöasemilla. Katso infosta lisää tietoa verkkoarkiston käytöstä.

SuomeksiPå svenskaIn English

Materiaali saatavilla vain vapaakappaletyöasemilla

Riikinkukot kirmasivat kesälaitumille (2019)

Korkeasaari Zoo

Korkeasaaren riikinkukkojen talvitarhassa on ollut jo pitkään keväistä sutinaa. Koiraat ovat kilvan tanssahdelleet koreissa sulissaan ja kiekuneet yhteen ääneen. Perjantaiaamuna eläintenhoitaja avasi talvitarhan oven, sillä nyt muuttolintujen palattua pesimäseuduilleen on riikinkukkojenkin aika päästä kesälaitumilleen. Kestää hetken, ennen kuin kukaan huomaa luukun auenneen. Sitten ensimmäinen sinikaulainen koiras hyppää ulos ja lähtee marssimaan määrätietoisesti tietä pitkin. Muut linnut parveilevat tarhan toisessa päässä ja katsovat aidan läpi, kuin ihmetellen, miten tuo on tuonne päässyt? Sitten toinenkin huomaa, ja kolmas. Hoitajat menevät sisätilaan pyydystämään viimekesäisiä poikasia rengastettavaksi, ja pian ulkotarha on täynnä riikinkukkoja. Niitä on yhteensä 35. Yksi toisensa jälkeen riikinkukot lähtevät kävellen, juosten tai lentäen, koiraat pontevasti kohti tuttuja reviirejään, naaraat hieman epätietoisina suunnasta. Pian niitä ei enää näy, mutta harmaassa aamussa raikuu koiraiden kovaääninen naukuva kiekuminen. Tuotanto: Annika Sorjonen / Korkeasaaren eläintarha (2019) http://www.korkeasaari.fi

#korkeasaaren_eläintarha #djurgård #högholmen #Helsingissä #peafowl #Korkeasaaressa #korkeasaarizoo #zoo #zoo_animals #Högholmen #korkeasaari #Högholmens_djurgård #Korkeasaari_Zoo #helsinki_zoo #korkeasaari_zoo #peacock #eläintarha #Finland #Suomi #spring #Helsinki_Zoo #Suomessa #animals #Korkeasaari #högholmens_djurgård #Helsinki

Alkuperäislähde: https://www.youtube.com/watch?v=b1MduF2RC-8


Sivun kuvailutiedot ovat peräisin alkuperäislähteestä (YouTube).