Verkkoarkiston aineisto on saatavilla vain vapaakappaletyöasemilla. Katso infosta lisää tietoa verkkoarkiston käytöstä.

SuomeksiPå svenskaIn English

Materiaali saatavilla vain vapaakappaletyöasemilla

Hanhitiimi auttaa ihmisiä ja valkoposkihanhia

Korkeasaari Zoo

Korkeasaaressa edistetään uusin keinoin rauhaisaa yhteiseloa luonnonvaraisten valkoposkihanhien kanssa. Tavoitteena on taata hanhille pesimärauha, ehkäistä hanhikonflikteja ja lisätä tietämystä hanhien käyttäytymisestä. Toukokuussa koululaisten luokkaretkisesonki ja hanhien pesimäkausi osuvat samoille viikoille. Valkoposkihanhien pesimäalueet kallioilla on rajattu huomionaruin. Reittien varsilla olevat pesät on merkitty kolmiokyltein ja ihmisiä ohjataan asfalttiin maalatuin viivoin pitämään riittävä turvaväli pesää vartioivaan koiraaseen. Hanhiparia voidaan pajuaidoin ja turvepaalein kannustaa sijoittumaan eri lailla. Hankalimmista paikoista Korkeasaarella on ely-keskuksen poikkeuslupa siirtää ja tarvittaessa poistaa pesiä. Hanhitilannetta seuraa Korkeasaaren oma hanhitiimi, jonka tehtäviin kuuluu pesien merkinnän lisäksi ihmisten opastaminen ja hanhien rauhan turvaaminen. Ohjeita annetaan myös kartoissa, kylteissä, kuulutuksissa ja verkkosivuilla. Tavoite on, että kaikki eläintarhaan tulijat osaisivat havainnoida hanhet ja liikkua rauhallisesti. Lue lisää: https://www.korkeasaari.fi/valkoposkihanhet Tuotanto: Annika Sorjonen / Korkeasaaren eläintarha (2019) http://www.korkeasaari.fi

#barnacle_goose #Suomi #eläintarha #zoo #högholmens_djurgård #Högholmen #helsinki_zoo #korkeasaari #djurgård #geese #Helsingissä #korkeasaarizoo #goose #Finland #valkoposkihanhi #Högholmens_djurgård #Helsinki_Zoo #högholmen #Korkeasaaressa #animals #Korkeasaari #Suomessa #zoo_animals #Helsinki #korkeasaari_zoo #hanhi #korkeasaaren_eläintarha #Korkeasaari_Zoo

Alkuperäislähde: https://www.youtube.com/watch?v=JgPkMsRRW9Y


Sivun kuvailutiedot ovat peräisin alkuperäislähteestä (YouTube).