Materialet tillgänglig endast på friexemplarsstationer
Pampa-agutit muuttivat uuteen ulkotarhaansa
― Korkeasaari Zoo
Korkeasaaren Amazonia-talossa asuvat pampa-agutit muuttivat viime viikolla uuteen upeaan tarhaan. Entiseen rubiini-iibisten tarha on sisustettu uudelleen ruohomatolla, kasvillisuudella ja agutin mentävillä piilopaikoilla. Jotta neljä uteliasta agutipoikaa saatiin sujuvasti siirrettyä trooppisen talon vastakkaiselle puolelle, niiden annettiin tutustua eläintenhoitajien käyttämään takatilojen käytävään aina niiden tarhan siivouksen ajan. Agutit vilistivät käytävässä oman kiinnostuksensa mukaan ja palasivat lopulta retkiltään takaisin kotiinsa. Tällä kertaa käytävän toisessa päässä oli ovi avoinna uuteen vehreään tarhaan ja polku sinne oli viitoitettu herkullisin pähkinöin. Aguteja ei tarvinnut kahta kertaa houkutella – kaikki neljä olivat muutamassa minuutissa löytäneet tiensä uuteen vehreään tarhaansa ja tutkivat sinne laitettuja täysiä ruokakuppeja. Eilen agutien tutkimusretki jatkui, sillä niiden käyttöön avattiin myös ulkotarha. Kookkaassa ulkotarhassa riitti nurmikkoa ja kasveja tutkittavaksi, kuivikkeella täytetty alue pengottavaksi, kallioita kiipeiltäväksi, sekä paljon uusia makuja maisteltaviksi, uusi äänimaailma ja lämmin auringonpaiste. Yksi aguteista kiiruhti tarhaa ympäri iso pähkinä suussaan ja yritti löytää sille sopivaa kätköpaikkaa. Toinen aguteista löysi herkullisen puusta pudonneen vaahteranoksan ja pisteli sen samalta istumalta poskeensa. Kolmas teki tutkimusretkeä ruohikossa, kunnes pinkaisi takaruumiin karvat harallaan pakoon jotakin ruohikossa kohtaamaansa. Neljäs katsoi parhaaksi tutustua lähemmin ruokakupin antimiin. Aguteilla taitaa olla mukava kesä luvassa! Tule katsomaan, löydätkö niitä vehreästä tarhastaan ja mitä ne nyt puuhaavat! https://www.korkeasaari.fi/pampa-agutit-nauttivat-kesasta-uudessa-ulkotarhassa/ Tuotanto: Henrik Sundén/Korkeasaaren eläintarha (2017) https://www.korkeasaari.fi
#korkeasaarizoo #zoo #animals #Helsinki_Zoo #Högholmens_djurgård #korkeasaari #Högholmen #korkeasaaren_eläintarha #Korkeasaari_Zoo #högholmen #pampa-aguti #Suomi #Finland #Helsingissä #aguti #djurgård #eläintarha #Suomessa #högholmens_djurgård #Korkeasaari #zoo_animals #agouti #helsinki_zoo #Azara´s_Agouti #Helsinki #Korkeasaaressa #Dasyprocta_azarae
Ursprungskälla: https://www.youtube.com/watch?v=IRTVptozcd0
Sidans beskrivning är från den ursprungliga källan (YouTube).