Verkkoarkiston aineisto on saatavilla vain vapaakappaletyöasemilla. Katso infosta lisää tietoa verkkoarkiston käytöstä.

SuomeksiPå svenskaIn English

Materiaali saatavilla vain vapaakappaletyöasemilla

Esittelyssä futsalkoulutusvastaava Maru Grönroos

Palloliitto

Idän alueella koulutusvastaavan roolin kantaa Maru Grönroos, jolla on muiden tapaan monipuolinen tausta lajin parissa. - Olen itse kasvanut pallo jalassa, ja katu- sekä pienpelikulttuuri on ollut aina todella lähellä sydäntäni. Ensimmäinen kosketus tähän tapahtui jo ihan nuorena Ranskassa, jossa perheeni aikanaan asui. Suomessa futsalkipinä syttyi lopullisesti Akaassa, jossa silloinen Kylmäkosken Veikot toimi Grönroosin ensimmäisenä suomalaisena seurana. - Siitä lähtien onkin lajin parissa sitten oltu aktiivisesti mukana. Pelasin ensimmäiset liigaottelut 2000-luvun alussa, ja pelaaminen on jatkunut harrastuksena aina näihin päiviin asti. Pelaamisen lisäksi mukaan on mahtunut melko laaja-alaisesti valmennus- ja koulutustehtäviä. Aikuisten valmentamisen lisäksi olen ollut muun muassa vetämässä futsalkerhoja ja yläkoululeirejä. Grönroos toivoo Itä-Suomeen lisää aktiivisia seuroja, joissa futsal otettaisiin vahvasti mukaan toimintaan. - Toivoisin, että itäisen Suomen seurat aktivoituisivat entistä enemmän harjoittelemaan erilaisissa ympäristöissä, käyttämään erilaisia pelivälineitä, ja erityisesti osallistumaan alueelliseen kilpailutoimintaan. Näin lapsille ja nuorille saadaan ympärivuotisesti mielekkäitä tapahtumia. Sitä myöten saamme lisää myös valmentajan polulle futsaliin erikoistuneita valmentajia. Minuun saa olla rohkeasti yhteydessä kaikissa futsaliin liittyvissä asioissa! #FutsalFi #Futsal ----- Seuraa meitä I Follow us: Tilaa kanava I Subscribe to Palloliitto: http://bit.ly/Palloliitto_Subscribe Palloliitto: https://www.palloliitto.fi/ INSTAGRAM Huuhkajat: http://instagram.com/huuhkajat Helmarit: https://www.instagram.com/helmaritfi Suomen futsalmaajoukkue: https://www.instagram.com/suomen_futsalmaajoukkue Palloliitto: https://www.instagram.com/suomen_palloliitto Subway Kansallinen Liiga: https://www.instagram.com/kansallinenliiga/ Miesten Ykkönen: https://www.instagram.com/miesten_ykkonen/ Futsalin pääsarjat: https://www.instagram.com/futsalfi TWITTER Huuhkajat: https://twitter.com/Huuhkajat Helmarit: https://twitter.com/HelmaritFI Suomen futsalmaajoukkue: https://twitter.com/FutsalSuomi Palloliitto: https://twitter.com/Palloliitto Suomen Cup: https://twitter.com/SuomenCup Subway Kansallinen Liiga: https://twitter.com/KansallinenL Miesten Ykkönen: https://twitter.com/MiestenYkkonen Futsalin pääsarjat: https://twitter.com/FutsalFi FACEBOOK Huuhkajat: https://www.facebook.com/huuhkajat Helmarit: https://www.facebook.com/Helmarit Suomen futsalmaajoukkue: https://www.facebook.com/Suomenfutsalmaajoukkue Palloliitto: https://www.facebook.com/Palloliitto Suomen Cup: https://www.facebook.com/suomencup Subway Kansallinen Liiga: https://www.facebook.com/KansallinenLiiga Miesten Ykkönen: https://www.facebook.com/MiestenYkkonen Futsalin pääsarjat: https://www.facebook.com/futsalfi

#Jalkapallo #Football #Soccer

Keräyksessä Suomi jalkapallon EM-kisoissa 2021

Alkuperäislähde: https://www.youtube.com/watch?v=Xmy9OVtGRak


Sivun kuvailutiedot ovat peräisin alkuperäislähteestä (YouTube).