Materiaali saatavilla vain vapaakappaletyöasemilla
Maria Gasolina - Niin upeeta
― viiksijussi
Terveisiä Maria Gasolinan treenikseltä! Niin upeeta on Tim Maian legendaarinen sambasoulklassikko vuodelta 1974. Tämän treenisvedon myötä toivotetaan kesä 2014 tervetulleeksi! Tim Maian klassikko oli äärimmäinen harvinaisuus vuoteen 2006, jolloin se julkaistiin uudelleen CD:nä. Levy julkaistiin alunperin yhdessä Rationaalinen kulttuuri -nimisen new age liikkeen kanssa, koska Maian levy-yhtiö ei oikein lämmennyt sanoituksille. Kahden pitkäsoiton jokainen kappale ja välipuheet käsittelivät hengellisen liikkeen mystistä kirjaa. Levyt eivät juurikaan löytäneet tietään kauppoihin. Kaksi vuotta myöhemmin Maia erosi liikkeestä ja tuhosi kaikki loput levyistä. Bootleg -kopiot kuitenkin kulkivat kädestä käteen ja monet pitävätkin näitä hänen uransa parhaina levyinä. Sambaa, soulia ja funkkia, koko hurahtaneen miehen sielun ja sydämmen täydeltä. "Imunização Racional (Que Beleza)" eli "Rationaalinen Immuniteetti (Mitä Kauneutta)" oli ensimmäisen levyn sinkkulohkaisu, joka sai jo aikanaankin jonkin verran radiosoittoa. Sama kappale aloitti ensimmäisen Rationaalisen kulttuurin levyistä slovarina, ja lopetti jälkimmäisen menevämpänä versiona. www.mariagasolina.net
#Maria_Gasolina #Tim_Maia #Que_beleza #Helsinki #Kallio
Keräyksessä Musiikkikeräys 2018
Alkuperäislähde: https://www.youtube.com/watch?v=GD2u6irD1Ao
Sivun kuvailutiedot ovat peräisin alkuperäislähteestä (YouTube).