Verkkoarkiston aineisto on saatavilla vain vapaakappaletyöasemilla. Katso infosta lisää tietoa verkkoarkiston käytöstä.

SuomeksiPå svenskaIn English

Materiaali saatavilla vain vapaakappaletyöasemilla

Itis soitti: Sabotoi Väyrysen ja SKE:n kampanjaa edelleen!

Marco de Wit

Itiksen johtaja Kirsi Feirikki ei ole suostunut puhumaan minun kanssa puhelimessa eikä edes toimittamaan kirjallisia perusteluita sille miksi kieltävät rikollisella tavalla meitä keräämästä Tallinnanaukiolla kannattajakortteja Suomen Kansa Ensin -puolueprojektille ja Paavo Väyrysen presidenttiehdokkuuden puolesta. Tänään yllättäen Itiksen joku edustaja soitti minulle sairasvuoteelleni (anarkistivarkaan jahtaamisesta johtuen polvi murtunut ja selkäkivut) ja kertoi haluavansa lähettää minulle jonkun kirjeen. Annoin sähköpostiosoitteen ja pyysin henkilökohtaista tapaamista Kirsi Feirikkin kanssa. Kerroin myös, että Väyrysellä on enää viikko aikaa kerätä tarvittavat 20 000 kannattajakorttia. Perustuslaillisiin poliittisiin vapauksiin vetoamalla jatkan korttien keräämistä Itiksen ja mahdollisesti poliisin kielloista huolimatta. Lisäksi aion tehdä Itiksestä rikosilmoituksen poliittisten vapauksien riistämisestä ja olla yhteydessä sen hollantilaiseen omistajafirmaan. Voit puolustaa perustuslaillisia vaalioikeuksia allekirjoittamalla Paavon kannattajakortin osoitteessa http://www.paavopresidentiksi.fi/ ja SKE:n kannattajakortin osoitteessa suomenkansaensin.fi

#Suomen_Kansa_Ensin #Maidan-kanava #MV-lehti #Presidentti #Paavo_Väyrynen #Marco_de_Wit #Mari_Kosonen #Ari_Lindström

Keräyksessä Valemedia 2017

Alkuperäislähde: https://www.youtube.com/watch?v=_jqIdBxlSy0


Sivun kuvailutiedot ovat peräisin alkuperäislähteestä (YouTube).