Verkkoarkiston aineisto on saatavilla vain vapaakappaletyöasemilla. Katso infosta lisää tietoa verkkoarkiston käytöstä.

SuomeksiPå svenskaIn English

Materiaali saatavilla vain vapaakappaletyöasemilla

Työtä 40 vuoden edestä - Welat Nehri (144)

Welat Nehri

Työnteko on aina ollut merkittävässä roolissa elämässäni. Olen asunut Suomessa 23 vuotta. Normaalityöpäivän ollessa 7,5 tuntia voin hyvällä omatunnolla sanoa tehneeni työtä Suomessa koko elämäni eli 40 vuoden edestä. Aloitin työnteon alle 15-vuotiaana. Jo ennen kuin tulin täysikäiseksi hoidin monia perheen asioita itsenäisesti ja autoin ystäviä ja tuttuja asioinnissa viranomaisten kanssa. Sitä kautta kasvoin pikkuhiljaa ammattitulkiksi. Vanhempani perustivat yrityksen sen jälkeen, kun muutimme Suomeen. Toiminta jatkuu edelleenkin. Perheen lapset, minä mukaan lukien, ovat olleet mukana yrityksen toiminnassa milloin tarjoilijana milloin myyjänä milloin papereiden pyörittäjänä. Valmistuin ensin insinööriksi Espoon-Vantaan teknillisestä ammattikorkeakoulusta ja sen jälkeen tietotekniikan diplomi-insinööriksi teknillisestä korkeakoulusta, joka on nykyisin osa Aalto yliopistoa. Opintojen aikana olin yhden lukukauden vaihto-oppilaana Lontoossa. DI-tutkinnon sivuaineen suoritin kauppakorkeakoulussa. Perheen kautta minuun on tarttunut yrittäjähenki. Sen ja saamani koulutuksen ansiosta olen selvinnyt verrattain hyvin työtehtävistäni ja kykenen käsittelemään asioita kokonaisvaltaisesti. Olen tottunut kantamaan vastuuta kaikessa missä olen mukana. Viimeiset 10 vuotta olen työskennellyt ICT-asiantuntijana ja suunnittelupäällikkönä Suomen Kuntaliitossa sähköisten palveluiden kehittämisen parissa. Autan mielelläni ihmisiä silloin, kun minua tarvitaan. Vuosi vuodelta verkostoni on kasvanut ja olen saanut mahdollisuuden tutustua hienoihin ihmisiin. Samaan aikaan olen oppinut arvostamaan aikaa, priorisoimaan asioita ja turvautumaan verkostossani oleviin ihmisiin silloin, kun omat voimavarat eivät riitä. Kaiken tämän keskellä olen huomannut olevani monessa mukana. Nykyisin toimin monikulttuurijärjestöjen yhteistyöverkoston Moniheli ry:n sekä Suomen kurdiliiton puheenjohtajana sekä Helsingin kaupungin tasa-arvotoimikunnan jäsenenä. Uskon hartaasti, että monipuolinen kokemukseni työntekijänä sekä yritys- ja yhdistystoiminnasta yhdessä vahvan koulutuspohjan kanssa antavat minulle hyvät eväät palvella ja kehittää suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa. Videon kuvaus ja leikkaus: Khosro Azizi Video on kuvattu maaliskuussa 2015

#Welat #eduskuntavaalit #vaalit2015 #nehri #2015 #työ #turvallisuus #welat2015 #oikeudenmukaisuus #työnteko #yrittäjyys #maahanmuutto #monikulttuurisuus

Keräyksessä Eduskuntavaalit 2015

Alkuperäislähde: https://www.youtube.com/watch?v=dwtA_w35SoQ


Sivun kuvailutiedot ovat peräisin alkuperäislähteestä (YouTube).