Materiaali saatavilla vain vapaakappaletyöasemilla
Arsi Ruuskanen oli Suomen paras distanssimatkojen mies Maastohiihtok...
― yleurheilu
Arsi Ruuskanen oli Suomen paras distanssimatkojen mies Maastohiihtokisat talviolympialaisissa päättänyt 50 kilometrin perinteisen yhteislähtökilpailu muodostui miesten osalta hyvin odotetusti norjalaisten väliseksi mitalikamppailuksi. Vaikeaa kautta hiihtäneestä Suomen Iivo Niskasesta saatiin edellisenä iltana ikäviä uutisia, sillä Suomen hiihtotähti on viettänyt viimeistä viikkoa eristyksissä virustaudin takia. Lopulta hän lähti viivalle, mutta kilpailu jäi kesken noin 15 kilometrin kohdalla. Niskasen kanssa samaan aikaan keskeytti Norjan Harald Ö. Amundsen, mutta muu vuonomaan kolmikko Johannes Hösflot Kläbo, Emil Iversen ja Martin Löwström Nyenget otti tästä hetkestä lähtien kisaa haltuunsa. Arsi Ruuskanen oli paras suomalainen seitsemännellä sijallaan. Hänen aiempi paras arvokisasuoritus henkilökohtaisilta matkoilta oli näissä olympialaisissa tullut 11. sija yhdistelmäkisasta. Rankkaa taivaltaminen Ruuskaselle oli. – Hiihdettiin kovaa alusta lähtien. Hyvä kulku ja ihan hyvä sijoitus. – Mukavaa oli, vaikka aika tiukilla olin, Ruuskanen virnisti. Ruuskanen oli lopulta paras suomalainen jokaisella distanssimatkalla. – Pystyin toteuttamaan sen, missä kunnossa olin. Tämä 50 kilometriä nosti paljon arvosanaa. Annetaan kasi arvosanaksi. Muutama suoritus jäi hampaankoloon, mutta se kuuluu urheiluun. Päätösmatkalla muista suomalaisista maaliin pääsi vain Lauri Vuorinen, joka oli 27:s lähes 14 minuutin erolla kärkeen. Ristomatti Hakola ilmoitti aamulla jättävänsä matkan väliin sairastumisen takia. #olympialaiset #MilanoCortina2026 #MiCo2026 #yleurheilu
Keräyksessä Milano-Cortinan talviolympialaiset ja paralympialaiset 2026
Alkuperäislähde: https://www.tiktok.com/@yleurheilu/video/7609311003607715094
Sivun kuvailutiedot ovat peräisin alkuperäislähteestä (TikTok).